Kaikki kirjoittajan Miia Rosendahl artikkelit

Riihimäen Uimaseura on ottanut käyttöön koronapassin

Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiukensi 9.12.2021 koronarajoitustoimia Kanta-Hämeen alueella ajalle 11.-31.12. 2021. AVIn päätösten seurauksena Riihimäen kaupunki ottaa käyttöön koronapassin rajoitusten sijaan kaikissa toiminnoissa, joissa se on mahdollista. Passi on käytössä (16-vuotiaille ja sitä vanhemmille) Riihimäen uimahallissa sen yleisölle avoinna oloaikana. 

Sunnuntai-iltoina RiUS vastaa tilan käytöstä. Otamme käyttöön koronapassin tarkastuksen vastaavalla tavalla uimahallissa.
Olemme lisäksi linjanneet tartuntatautilain mukaisessa turvallisuussuunnitelmassa, että tiloihin pääsee hallinta-aikanamme vain toiminnan kannalta välttämättömät henkilöt. Pyydämme muinakin aikoina välttämään tarpeetonta oleskelua uimahallin tiloissa.

​Uimahalliin tullessa koronapassin tarkastaa kassahenkilö ja koronapassin lisäksi mukana tarvitsee olla kuvallinen henkilöllisyystodistus. Kaikki uimalaa avoinna oloaikana käyttävät asiakkaat kulkevat kassan kautta.
Sunnuntai-iltaisin koronapassin tarkastaa Riihimäen Uimaseuran valtuuttama henkilö.