Kilpauinti, hauskuus ja yhteishenki!

Olemme Pekan kilparyhmän kanssa aloittamassa harjoittelut tulevaa kautta varten parin viikon kuluttua. Tällä kaudella ryhmä on ainoa varsinainen kilpauintiin keskittyvä ryhmä Riihimäen uimaseurassa. Samin ryhmä kutistui hyvin pieneksi viime kauden aikana. Valitettavasti osa uimareista lopetti uinnin ja osa siirtyi harrasteryhmään. Niin ikään muutamia uimareita siirtyi Hämeenlinnan uimaseuraan. Tällä kaudella Sami siirtyy kolmanneksi valmentajaksi Pekan ryhmään, joten tulemme näkemään hyvin usein kaksi valmentajaa altaan päissä. Tarkoituksemme onkin kiinnittää tulevalla kaudella entistä enemmän huomiota uintitekniikkaan.

Pekan ryhmän uimareiden kanssa on pitkin vuotta harrastettu paljon muutakin kuin uintia. Olemme ryhmään kuuluvien lasten vanhempien kesken pitäneet huolta siitä, että uimareillamme on ollut urheiluun liittyviä mukavia tapahtumia, jossa uimarit ovat olleet keskeisissä rooleissa. Emme suinkaan ole kirjoittaneet kaikista tempauksistamme. Viime kevään aikana Riihimäen retkeilijät opettivat uimareillemme kerran viikossa kajakkimelontaa uimahallissa. Tällöin opeteltiin mm. eskimokäännöstä ja tultiin jopa kolmesta metristä kajakin kanssa sekä etuperin että takaperin veteen. Kesällä olemme nyt pelanneet pesäpalloa, vesipalloa ja uppopalloa muutamia asioita mainitakseni.

Pekan ryhmän uimareiden kauden 2005-2006 päätös vietettiin auringon paistaessa Riihimäen maauimalassa 28.6.2006. Riihimäen urheilusukeltajien kouluttaja Pasi Kurki ohjasi uimarimme happilaitteiden kanssa altaaseen. Kolme uimaria kerrallaan pääsi turvallisesti kokeilemaan laitesukellusta. Pasi huolehti ammattimiehenä opetuksesta ja turvallisuudesta. Homma toimi erittäin hienosti ja jotkut uimarimme totesivat tilaisuuden jälkeen, että ”tämä oli tähän astisista järjestetyistä jutuista ehdottomasti mahtavin.

Olemme Pekan ryhmässä pyrkineet muistamaan otsikossa mainitut kolme asiaa, jotka merkitsevät paljon nuorille uimareillemme. Kaikki kolme otsikossa mainittua elementtiä muodostavat tärkeän kokonaisuuden, kun ajatellaan uimarin pitkäkestoista uraa.