Leiririemua Espoon Rollo-Universumissa

Nuorimpien ikäluokkien (T10-T12 ja P11-P13) Rollo-kilpailut uitiin muutaman vuoden korona-tauon jälkeen Espoon Leppävaaran maauimalassa pe-su 10.-12.6.2022. Kilpailujen jälkeen sunnuntaina alkoi huikea Rollo-leiri, jonka aikana uimarit pääsivät kokemaan erilaisia leiriaktiviteetteja yhdessä uintikavereiden kanssa. Leirille 12.-15.6. osallistui 32 9-14 -vuotiasta uimaria eri RiUS-ryhmistä.

Leirin avauksena osa leiriläisistä pääsi osallistumaan 50 metrin vapaauintiin, joka uitiin osana Rollo-kisoja ns leirilajina. Kun kaikki leiriläiset oli saatu Leppävaaraan, alkoi matka majoituskoululle etsimään omaa majapaikkaa. Maanantai kului vesiaktiviteettien parissa taitouinnissa, Wibit-radalla ja vesiliukumäissä; ja ehdittiin samalla kokeilla myös pussijuoksuakin.

Maanantain kohokohta oli leirin viesti-karnevaali, joka on siis leikkimielinen kisa, jonka nimessä viesti kirjoitetaan pienellä ja karnevaali isolla. Karnevaalin teemana oli avaruus, jonka vuoksi RiUS-joukkue oli nimetty ”Riihigalaksin Jedimestareiksi” ja pukukoodi oli lainattu Star Warsista. Viestin aikana pelastettiin baby-Yoda ilkeiden pahisten kynsistä ja nakattiin valmentajat (pahikset) altaaseen. Huomionarvoista on että RiUS sai kunniamaininnan ”paras idea” karnevaalista.

Tiistaina kurkotettiin kohti uusia korkeuksia kun uimarit pääsivät uuteen elementtiin yläilmoissa kiipeillessään Huippu-kiipeilypuistossa. Korkeat radat ja pitkät liu’ut nostivat tunnelman kattoon ennen illan (ja koko leirin) kohokohtaa, eli Rollo-discoa. Päivän aikana golfattiin myös maisema-minigolfia ja opeteltiin discoa varten tanssi-muuveja.

Keskiviikon päätöspäivän ohjelmassa olikin sitten enää vesipalloturnaus, jossa uimarit pääsivät mittelemään voimiaan uudessa lajissa. Kolmella joukkueella pelatessa jokainen pääsi kokemaan onnistumisen tunnetta ja ennen kaikkea tiimihenkeä. Kotiin palasi väsynyt mutta onnellinen porukka, ja jo paluu-bussissa virisi keskustelu ensi vuoden Rollo-leiristä, joka pidetään Turussa.

Teksti ja kuvat: Rollo-Valmentajat Sanna, Lasse, Siiri ja Ari