Saavutin Glasgon EM-kisojen aikarajan jo Tampereen SM-kilpailuissa 2017, jolloin 50 metrin perhosuinnin Pre-senior aikaraja rikkoutui. Tuhkolman Swim Open kilpailuissa rikoin jo C-rajan ja vielä Jyväskylän SM-kilpailuissa B-aikarajan uiden 23.93. Uinti näytti hyvältä ja alkoi vakiintua koviin aikoihin.

Matkaan lähdimme 31.7. Ja kilpailut alkoivat 3.8. Saimme siis muutaman päivän totutella halliin ja hotelliin sekä näiden väliseen bussimatkaan. Näiden päivien aikana sekä kisapäivien välissä pyrin käymään aina aamuisin kilpailualtaassa tekemässä ”kisaverran” ja ottamaan muutaman kilpailunomaisemman kovemman vedon, koska lähtökohtana minulla oli se, että kisaan ainoastaan aamuisin. Iltaisin sitten rentouduin hotellin saunalla ja uima-altaalla.

Ensimmäisenä päivänä starttasin kilpailut 50 metrin selkäuinnilla tehden siinä noin kymmenyksellä ennätysparannuksen. Selkäuinnin startti on minulle aina haastava, koska Riihimäellä sen harjoittelemiseen ei ole mahdollisuuksia, johtuen ”kivikautisista” starttikorokkeista. Selkäuinnin starttia pystyn siis harjoittelemaan ainoastaan kilpailuissa ja toiveena on, että se olisi jatkossa mahdollista myös omassa kotihallissa. Tässä lähetän asian tiimoilta kehittämisehdotuksen kaupungin liikuntatoimen suuntaan.

Maanantaina 6.8. oli oma pääpäiväni ja vuorossa siis 50 metriä perhosuintia. Tiesin, että pienellä ennätysparannuksella olisin mahdollisesti välierissä ja arvioin ennen uintia rajaksi 23.75 ennätykseni tosiaan ollen 23.93. Uinti tuntui helpolta ja hyvältä. Ei ollut samanlaista keveyttä kuin Tukholmassa, mutta se meni ainoastaan jännityksen piikkiin. Maaliintulo ei osunut, vaan jouduin vähän jarruttamaan viimeisellä vedolla, etten löisi nenääni seinään. Aikaani 24.02. olin todellakin pettynyt. Positiivista oli kuitenkin se, että uinti ei ollut täydellinen. Jos uinti olisi ollut täydellinen ja aika sama, joutuisin miettimään enemmän mitä olen tehnyt väärin. Lopulta välieriin vaadittiin 23.85.

Keskiviikkona 8.8. oli vuorossa 100 metrin perhonen. Jännitystä ei ollut enää niin paljoa, sillä satanen on omasta mielestä helpompi uida teknisesti kuin puolta lyhyempi 50 m matka. Vinstalla kaikki on pienistä asioista kiinni, kuten pään asennosta tai siitä millaisessa asennossa kädet menevät veteen. Satasella ensimmäinen 50 m tuntui lentävän kuin itsestään ja se olisi pitänyt uida vähintään 24.6, jotta olisin ollut ennätysvauhdissa. Käännös ei harmillisesti osunut vaan jouduin liúttamaan aivan liikaa. Vauhtini pysähtyi lähes kokonaan enkä saanut jatkettua samaa vauhtia käännöksestä uintiin. Jouduin kiihdyttämään uudestaan lähes nollasta sataan. Hävisin käännöksessä varmastikin yli puoli sekuntia ja siinä myös jäin ennätyksestäni. Uintini oli kuitenkin alle 54 sekunnin ja se on taas se asia, mikä lohduttaa. Vaikka loppu oli raskasta niin pystyin silti pitämään uinnin hyvin kasassa.

Viimeisenä kilpailupäivänä oli vuorossa 4×100 metrin sekauintiviesti ja siinä lajina ei suinkaan ollut lajina perhonen vaan avausosuus ja selkäuinti. Tiesimme, että finaaliin pääseminen vaatisi reilusti uutta Suomen ennätystä lähes jokaiselta osuudelta. Joukkue oli Niko Mäkelä selkäuinti, William Wihanto rintauinti, Sergei Kuznetsov perhosuinti ja Anton Herrala vapaauinti.

Päätimme siis pitää hauskaa ja ottaa viestin rennosti ja fiilistellä viimeisen kerran kilpailutunnelmaa Glasgown EM-altaassa. Call roomissa eli lajien keräilyssä lauloimme maammelaulua ja vitsailimme keskenämme. Olihan siitä 14 vuotta aikaa, kun Suomella on viimeksi ollu miesten viesti pitkänradan arvokisoissa. Tämä oli siis harvinainen tilaisuus. Call room alueella olleet muiden maitten edustaja katsoivat meitä luullen meitä hulluiksi, mutta eikös me vähän ollakki? Loppujen lopuksi viestijoukkue oli 19. Uin oman osuuteni lähes ennätykseen jääden vain noin kaksi kymmenystä Tukholmassa uidusta ennätyksestäni.

Kokonaisuudessa kilpailuista jäi käteen huono maaliintulo ja käännös, yksi ennätys ja Suomalaista uintihistoriaa. Olen nyt nälkäisempi kuin koskaan päästä takaisin sorvin ääreen työstämään itsestäni parempaa urheilijakokonaisuutta. Nyt pari viikkoa lomaa ja sitten jatkuu kausi kohti tulevan vuoden karkeloita.
– Niko Mäkelä.

Riihimäen Uimaseuran päävalmentaja Aleksi Rajansuon mukaan kilpailut sujuivat Nikon osalta ihan mukavasti, yksi ennätys ja muutkin lähelle ennätyksiä. Aivan nappi uinteja ei tällä kertaa nähty, mutta on hienoa huomata että ”perustaso” on noussut ja Niko pystyy uimaan hyviä aikoja myös  ilman huippuonnistumista. Nyt katse eteenpäin ja perustasoa paremmaksi, semifinaalitaso on jo lähellä.