Riihimäen Uimaseuran Masters uimarit osallistuivat 7-henkisellä joukkueella Lappeenrannassa 24.-26.3.23. järjestettyihin senioriuimareiden lyhyen radan SM-kisoihin. Hallissa riitti kuhinaa, kun useamman vuoden haasteiden jälkeen kisoihin saatiin osallistujia yli 400, ja viikonlopun aikana kisa-startteja otettiin yhteensä (viestit mukaan luettuina) yli 2000 kappaletta. Järjestelyt Lappeenrannassa olivat erinomaiset ja kisat kulkivat sujuvasti huolimatta massiivisesta uimarimäärästä.
RiUS- mastersien kirkkaimpana tähtenä loisti Tuija ”Tuikku”
Alanko, joka otti nimiinsä viikonlopun aikana 3 Masters-uinnin Suomen ennätystä
lajeissa 200m perhosuinti, 400m sekauinti ja 100m perhosuinti ikäsarjassa N
60-64. Muutenkin Tuikun kisat sujuivat loistavasti, kun jo mainittujen lajien
lisäksi kultaa tuli myös 200m sekauinnista ja 400m vapaauinnista, sekä hopeaa
lajeista 50m perhonen ja 100m sekauinti.
Seuran sisäisen mitalitaulukon ykköstilan vei kuitenkin
(odotetusti) Mauri ”Maukka” Ekholm 7 kullalla lajeissa 50m perhonen, 50m
rintauinti, 100m selkäuinti, 100m sekauinti, 200m selkä, 50m vapaauinti ja 50m
selkä. Ihan läpihuutojuttu ei mitalisade ollut, kun Maukan nyt aloitettua
uudessa sarjassa (M80-84) piti useammastakin mitalista kilpailla ihan
tosissaan.
RiUS-mastersien mitalisaldon 15:een täydensi Masters
-ensikertalainen Akira Omori, joka nyt ensimmäisissä yksilöstarteissaan
saavutti pronssimitalin 100m selkäuinnissa (M50-55). 4*50m sekauintiviestissä mixed-joukkuein
saaliina oli niukka 4. sija joukkueella Ari Savulahti, Sini Sohlberg, Alanko ja
Omori. Sohlbergin ja Savulahden, samoin kuin Juho Pohjosen parhaana
sijoituksena oli 4. Joukkueen taustavoimana toimi Eetu Pohjonen, joka ei
kuumeen myötä pystynytkään starttaamaan omiin lajeihinsa.
Masters-uintikausi kääntyy nyt kesän ja maauimala-kauden odotukseen, seuraava SM-kisa on vuorossa lokakuussa pitkässä altaassa.
Kisakausi avattiin 21.1.2023 Nurmijärvellä Talviuinneissa. Kisat sujuivat hienosti, vaikka uintikautta on takana vasta pari viikkoa. Uimarit tekivät useita uusia ennätyksiä ja jokaisen ryhmän uimarit toivat mitaleja kotiin. Valmentajat saivat näistäkin kisoista tärkeää tietoa siitä, mitä uimareiden kanssa seuraavaksi tulee tehdä!
Lyhyen radan SM-uinnit uitiin Vaasassa viime viikonloppuna.
Riihimäen Uimaseuraa kisoissa oli edustamassa Iida, Anton, Aino, Emma ja Veera.
Seuran päävalmentaja Irene Paloposki luonnehtii kisojen kulkua seuraavasti:
”Huh mikä kausi meillä on takana. Nyt viimeinenkin rypistys, eli SM-kisat uitu! Panostettiin hyvään fiilikseen läpi tämän(kin) kisan, ja hienostihan ne uinnit menivät siitä huolimatta tai juuri sen takia.
Iida ja Anton kisasivat toistaiseksi viimeiset arvokisansa! Aino pääsi päättämään hienosti kautensa arvokisaan, vaikka oman ikäisten arvokisat jäivätkin välistä! Emma paransi viimeisessä lajissaan (1500m vaparissa) ennätystään huikeat 51 sekuntia puolen vuoden takaisesta ja nosti itsensä nuorten ja aikuisten pistesijoille! Veera ui hienosti koko viikonlopun, mutta löysi itselleen superbuustin päätöspäivälle ja ui itsensä finaaleihin peräti kahdessa lajissa. Eikä turhaan uitu illalla, sillä molemmat finaalistartit päättyivät henkilökohtaisiin ennätyksiin!
Uimareita palkittiin viikonloppuna siitä, että he osasivat kertoa valmentajalle jotain hyvää uidusta lajista, oli se sitten mennyt miten tahansa. Uimarit ja huoltojoukot eivät tienneet palkitsemiskriteeriä ennakkoon, joten neljä päivää meni kiivaan arvuuttelun parissa, myös huoltojoukoilla!”
Kuva Maarit HelénKuva Emma Kaivola
Tulokset: Emma 400vu NSM 20. Veera 100ru NSM 11. Aino 100ru NSM 49. Veera 200sku NSM 8. Emma 200sku NSM 29. Aino 200sku NSM 46. Anton 50ru NSM 46. Iida 50su SM 87. Anton 100ru NSM 33. Veera 100vu NSM 38. Veera 50ru NSM 17. Emma 800vu NSM 10. Anton 200ru NSM 21. Veera 100su NSM 26. Emma 400sku NSM 15. Veera 50pu NSM 12. Veera 100sku NSM 11. (SM 14.) Veera 200ru NSM 4. (SM 7.) Emma 1500vu NSM 7. (SM 7.)
Jouluisissa tunnelmissa, toistaiseksi viimeisen Oma Säästöpankki RiUS Cupin yhteydessä, palkittiin uintikauden 2021-2022 seuratoimijat.
Uintikauden 2021-2022 seuratoimijoita ovat Ari, Riia, Lasse, Jonna, Sanna, Heidi, Jouni ja Juha!
Kuva: Sari Kontio
Seuramme valmennustiimi Ari, Riia, Lasse, Jonna, Sanna, Heidi, Jouni ja Juha (puuttuu kuvasta) ovat osoittaneet vahvaa sitoutumista niin seuraan, valmennustoimintaan kuin uimareiden harrastustoiminnan jatkumiseen. He ovat joustavasti sopeutuneet kuluvan uintikauden aikana tapahtuneisiin haasteisiin ja muutoksiin.
Vapaaehtoisvalmennustiimimme loistava yhteistyökyky ja esimerkillä johtaminen antaa uimareillemme eväitä myös altaan ulkopuolelle. Valmennustiimistämme henkii vahvasti suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus sekä kaikkien seuran jäsenten kunnioittaminen omana itsenään. Tämä kaikki on mahdollistanut uimareillemme harjoittelun turvallisesti ja turvallisessa ilmapiirissä, jossa viihtyvät kaikki.
Sylillinen halauksia, suuri kiitos ja onnea uintikauden 2021-2022 seuratoimijatunnustuksesta!
Keväällä 2023 alkaa Riihimäen uimahallissa arviolta 1,5 vuotta kestävä remontti. Riihimäen uimaseura jatkaa harjoituksia remontin ajan Janakkalassa. Harjoittelu aloitetaan Janakkalassa heti tammikuun alusta, vaikka Riihimäen uimahalli on auki vielä tammikuun ajan.
Riihimäen Uimaseuran Emma Kaivola on valittu Uimaliiton yläkouluikäisten alueleirille. Onnea Emma valinnasta!
Kuva: Irene Paloposki
Leiritys toteutetaan viidellä eri urheiluopistolla kooten 120 nuorta uimaria harjoittelemaan liittojohtoisesti viikonlopun ajan. Leirit tullaan järjestämään kaksi kertaa vuodessa, alkuvuonna ja alkusyksystä.
Leireillä on Uimaliiton linjaama ohjelma ja leirien vetämisestä vastaavat valmentajat ovat uimaliiton valitsemia valmentajia. Uimarit majoittuvat täysihoidolla urheiluopistoissa. Paikalliset valmentajat ovat myös tervetulleita altaalle keskustelemaan ja seuramaan harjoituksia. Altaan ja kuivaharjoittelun lisäksi kaikille uimareille ja valmentajille järjestään etäluento samaan aikaan lauantai-illasta.
Viikonloppuna 25.-27.11.2022 uitiin Raisiossa lyhyen radan (25m) Ikäkausimestaruusuintien loppukilpailut. Loppukilpailuun pääsi osallistumaan kunkin lajin 16 parasta lokakuun lopussa uitujen aluekilpailujen perusteella.
Riihimäen Uimaseuraa edustamassa oli Emma Kaivola, Veera Mustonen ja Anton Helén.
Emma ja Veera uivat upeasti mitalisijoille saaden kotiin tuomisiksi molemmat kaksi pronssimitalia ja yhden hopeamitalin. Onnea mitalisteille!
Riihimäen Uimaseura järjestää Suomen Uimaliiton luvalla OMA SÄÄSTÖPANKKI RiUS CUP -kilpailut sunnuntaina 11.12.2022 Riihimäen Uimahallissa (25 m / 6 rataa) Verryttely klo 17.30
Useamman vuoden peruutussuman ja epävarmuuden jälkeen
palattiin Uinnin Masters SM-kisoissa normaaliin päiväjärjestykseen, kun
veteraani-uimareiden Masters-mestaruuksista kisattiin Tikkurilan uimahallin
pitkällä radalla 18.-20.11.2022. Uimaliiton mukaan uimareiden määrässä päästiin
nyt takaisin koronaa edeltäneelle tasolle, kun kisaan starttasi 412 uimaria 65
eri seurasta.
Riihimäen Uimaseuran RiUS Masters osallistui kisaan viiden
uimarin voimin, ja tällä joukkueella tuotiin kotiin 12 mitalia (5 kultaa, 2
hopeaa, 5 pronssia).
Perjantain kisa-avauksena toimineessa 4*50 sekauintiviestissä sekajoukkuein RiUS voitti hopeaa joukkueella Akira Omori, Sini Sohlberg, Tuikku Alanko ja Ari Savulahti. Lauantaina joukkueeseen liittyi mukaan Maukka Ekholm, joka perinteiseen tapaansa puhdisti pöydän mitaleista. Maukan tuloksena oli 4 kultaa (100 selkäuinti, 200 selkäuinti, 50 selkäuinti ja 200 sekauinti). Viikonlopun muut mitalistit olivat Ari Savulahti: kulta (100 selkäuinti) ja pronssi (200 rintauinti), Tuikku Alanko: hopea (100 perhonen) ja 2 pronssia (400 ja 200 sekauinti) ja Sini Sohlberg 2 pronssia (50 ja 100 rintauinti). Kisat sujuivat hyvin ja oli mukavaa huomata, että haasteellisten vuosien jälkeen Masters-uimarit ovat löytäneet tiensä takaisin harjoituksiin ja kisa-altaille. Seuraavan kerran Masters-mestaruuksista kisataan lyhyellä radalla Lappeenrannassa maaliskuun lopulla 2023.
Vasemmalta Akira Omori, Tuija ”Tuikku” Alanko, Ari Savulahti, Mauri ”Maukka” Ekholm ja Sini Sohlberg
Rajamäen Uimahallissa uitiin viikonloppuna 28.-30.10.2022 Nurmijärven Uinnin järjestämät Etelä-Suomi2 -alueen Ikäkausimestaruusuinnit. Vastaavat aluekilpailut uitiin samanaikaisesti myös kuudessa muussa Suomen uimahallissa.
Syyskaudella uitavissa lyhyen radan IKM-uinneissa kaksi nuorinta ikäluokkaa (T10, T11, P11, P12) uivat vain aluekilpailuissa. Muut ikäluokat (T12, T13, T14, T15, P13, P14, P15, P16) taistelevat finaalipaikoista. Jokaisessa lajissa ikäryhmän 16 parasta pääsevät marraskuun lopussa Raisioon Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuinteihin.
Kuva: Heidi Niemimuukko
Kaksi nuorinta ikäsarjaa oli Riihimäen Uimaseuran osalta vahvasti edustettuna. Uimarit hyppäsivät altaaseen yhteensä 42 kertaa ja näistä 38 johti uuteen omaan ennätykseen. Hienoa kehitystä uimareilta!
Metallin kiiltoakin päästiin ihailemaan kun Sophia Aitamaa ui hopealle 200 metrin sekauinnissa ja Anni Sohlman pronssille 100 metrin perhosuinnissa.
Nimi
Ikäsarja
Laji
Tulos
Aikaparannus
Sijoitus ES2 alue
Sijoitus valtakunnallinen
Sophia Aitamaa
T10
200m Seka
03:16.28
x
2
7
Sophia Aitamaa
T10
50m Perhos
00:41.86
x
4
11
Sophia Aitamaa
T10
100m Vapaa
01:22.76
x
7
20
Sophia Aitamaa
T10
50m Vapaa
00:36.72
x
7
16
Sophia Aitamaa
T10
50m Selkä
00:44.54
x
8
23
Anni Sohlman
T11
100m Perhos
01:31.62
x
3
16
Anni Sohlman
T11
100m Rinta
01:37.56
x
4
32
Anni Sohlman
T11
100m Seka
01:29.44
x
4
25
Anni Sohlman
T11
200m Seka
03:12.17
x
4
27
Anni Sohlman
T11
50m Perhos
00:40.73
x
5
28
Anni Sohlman
T11
50m Rinta
00:45.94
x
6
37
Anni Sohlman
T11
50m Vapaa
00:35.16
x
7
36
Anni Sohlman
T11
100m Vapaa
01:22.02
13
73
Eetu Helminen
P11
50m Rinta
00:50.49
x
6
30
Eetu Helminen
P11
200m Seka
03:37.10
x
6
34
Eetu Helminen
P11
50m Vapaa
00:37.62
x
6
34
Eetu Helminen
P11
200m Vapaa
03:10.91
x
7
42
Seela Ruponen
T11
100m Perhos
01:48.31
x
6
38
Seela Ruponen
T11
50m Perhos
00:43.27
x
8
46
Seela Ruponen
T11
50m Selkä
00:47.80
x
16
76
Seela Ruponen
T11
50m Rinta
00:57.55
x
18
117
Seela Ruponen
T11
100m Seka
01:44.80
x
18
78
Jami Torvikoski
P12
50m Rinta
00:44.00
x
6
33
Jami Torvikoski
P12
100m Rinta
01:38.50
x
9
42
Emil Kontio
P11
100m Seka
01:52.65
x
7
49
Emil Kontio
P11
50m Selkä
00:44.70
x
8
36
Emil Kontio
P11
200m Seka
03:55.09
x
8
39
Emil Kontio
P11
50m Perhos
01:03.80
x
9
50
Emil Kontio
P11
50m Rinta
00:59.16
x
10
59
Emil Kontio
P11
50m Vapaa
00:41.85
x
10
60
Emil Kontio
P11
100m Vapaa
01:33.32
x
11
62
Amanda Autio
T10
50m Perhos
00:49.32
x
8
35
Amanda Autio
T10
100m Vapaa
01:33.42
14
55
Urho Ovaska
P12
100m Seka
01:34.06
x
10
52
Urho Ovaska
P12
50m Selkä
00:43.96
x
16
66
Sami Passinen
P12
200m Seka
03:32.71
x
11
62
Sami Passinen
P12
100m Rinta
01:49.39
x
15
73
Sami Passinen
P12
100m Vapaa
01:22.54
x
19
101
Iida Kaffka
T10
50m Selkä
00:48.70
15
51
Iida Kaffka
T10
50m Rinta
00:59.29
17
75
Aleksi Aakala
P12
100m Rinta
01:56.72
x
17
92
Aleksi Aakala
P12
100m Vapaa
01:37.76
x
23
149
Vanhemmissa ikäluokissa suoritukset olivat myös loistavia. Finaalipaikkoja lunastettiin ja lisäksi tehtailtiin aikaparannuksia.
Veera Mustonen kävi suorittamassa melkoisen jackpotin viikonlopun aikana. Kisapäivien aikana Veera ui 11 lajia 14-vuotiaiden tyttöjen ikäsarjassa ja lunasti jokaisessa näissä itselleen finaalipaikan Raision IKM-uinteihin. Finaalipaikoista 10:ssä Veera starttaa kuumassa erässä. Mieletön viikonloppu huikean hienolta uimarilta!
Kuva: Heidi Niemimuukko
Emma Kaivola lunasti 13-vuotiaiden tyttöjen ikäsarjassa itselleen niinikään hurjan määrän finaalipaikkoja. Emma starttasi 9 kertaa ja näistä starteista 7 johti finaalipaikkaan. Yhtä lukuunottamatta Emma starttaa kaikki lajinsa myös kuumassa erässä. Upea suoritus upealta uimarilta!
Kuva: Irene Paloposki
Joel Kontio ui Nurmijärven aluekisoissa 9 eri lajia. 100 metrin ja 200 metrin rintauinnissa suoritus johti finaalipaikkaan. Mainittakoon lisäksi, että Joel teki jokaisessa uimassaan lajissa aikaparannuksia. Raisio kutsuu siis tätäkin hurjassa kehitysvauhdissa olevaa nuorta miestä.
Kuva: Irene Paloposki
Anton Helén lähtee marraskuun lopussa IKM-finaaliin uimaan vahvat lajinsa 100 metrin ja 200 metrin rintauinnit. Hienot ja vahvat suoritukset ahkeralta uimarilta!
Kuva: Irene Paloposki
Nimi
Ikäsarja
Laji
Tulos
Aikaparannus
Sijoitus ES2 alue
Sijoitus valtakunnallinen
Veera Mustonen
T14
200m Rinta
02:38.14
1
1 *
Veera Mustonen
T14
200m Seka
02:25.76
x
1
4 *
Veera Mustonen
T12-15
100m Seka
01:06.80
x
1
5 *
Veera Mustonen
T14
100m Rinta
01:13.97
1
5 *
Veera Mustonen
T14
100m Vapaa
01:00.80
x
1
6 *
Veera Mustonen
T14
100m Selkä
01:08.33
x
1
6 *
Veera Mustonen
T14
400m Seka
05:17.30
x
1
7 *
Veera Mustonen
T14
200m Perhos
02:35.47
x
1
7 *
Veera Mustonen
T12-15
50m Perhos
00:29.41
x
2
8 *
Veera Mustonen
T12-15
50m Rinta
00:34.26
2
8 *
Veera Mustonen
T14
100m Perhos
01:07.86
x
2
10 *
Emma Kaivola
T13
400m Vapaa
04:43.94
x
1
3 *
Emma Kaivola
T13
800m Vapaa
09:42.38
x
1
5 *
Emma Kaivola
T13
400m Seka
05:27.47
x
1
5 *
Emma Kaivola
T13
100m Vapaa
01:02.15
2
7 *
Emma Kaivola
T13
200m Vapaa
02:14.71
x
1
8 *
Emma Kaivola
T13
200m Seka
02:33.64
x
2
8 *
Emma Kaivola
T13
100m Perhos
01:10.67
x
1
10 *
Emma Kaivola
T13
100m Selkä
01:14.08
4
18
Emma Kaivola
T12-15
100m Seka
01:11.99
x
6
37
Joel Kontio
P13
100m Rinta
01:18.87
x
1
8 *
Joel Kontio
P13
200m Rinta
02:54.18
x
1
9 *
Joel Kontio
P13
100m Perhos
01:16.37
x
1
17
Joel Kontio
P13
200m Seka
02:41.54
x
2
18
Joel Kontio
P13
200m Selkä
02:44.86
x
3
19
Joel Kontio
P13
100m Selkä
01:16.31
x
2
24
Joel Kontio
P13
200m Vapaa
02:24.18
x
3
25
Joel Kontio
P13
100m Vapaa
01:05.25
x
3
27
Joel Kontio
P13-16
100m Seka
01:14.94
x
10
67
Anton Helén
P16
100m Rinta
01:09.89
1
11 *
Anton Helén
P16
200m Rinta
02:38.41
x
2
15 *
Anton Helén
P13-16
50m Rinta
00:32.36
4
18
Anton Helén
P13-16
100m Seka
01:09.81
x
7
36
Anton Helén
P16
100m Vapaa
01:01.39
9
44
Anton Helén
P13-16
50m Perhos
00:30.26
x
12
55
Miika Toivonen
P15
200m Rinta
02:45.63
x
3
18
Miika Toivonen
P15
100m Rinta
01:13.97
x
4
19
Miika Toivonen
P15
800m Vapaa
10:33.28
1
31
Miika Toivonen
P15
200m Vapaa
02:19.55
x
2
33
Miika Toivonen
P15
200m Seka
02:41.91
5
39
Miika Toivonen
P13-16
50m Rinta
00:34.45
10
51
Miika Toivonen
P13-16
50m Vapaa
00:30.48
x
15
120
Elias Tuukkanen
P16
200m Selkä
02:43.44
x
5
21
Elias Tuukkanen
P16
800m Vapaa
10:29.14
x
6
23
Elias Tuukkanen
P16
100m Selkä
01:14.69
x
5
23
Elias Tuukkanen
P16
400m Vapaa
05:01.06
7
28
Elias Tuukkanen
P16
200m Seka
02:43.91
x
4
30
Elias Tuukkanen
P16
200m Vapaa
02:21.80
9
43
Väinö Rosendahl
P15
200m Selkä
02:54.75
x
4
28
Väinö Rosendahl
P15
200m Vapaa
02:40.31
6
50
Väinö Rosendahl
P13-16
50m Rinta
00:43.73
19
131
38
Vilhelmiina
Lindholm
T15
200m Seka
02:55.06
x
3
41
Vilhelmiina
Lindholm
T15
100m Perhos
01:25.33
x
3
51
Vilhelmiina
Lindholm
T15
100m Selkä
01:20.68
5
51
Vilhelmiina
Lindholm
T15
200m Vapaa
02:33.01
4
56
Vilhelmiina
Lindholm
T15
100m Rinta
01:37.72
x
4
56
Vilhelmiina
Lindholm
T15
100m Vapaa
01:08.72
6
68
Vilhelmiina
Lindholm
T12-15
100m Seka
01.21.91
x
23
120
Joonas Lappalainen
P14
800m Vapaa
11:39.12
x
5
45
Joonas Lappalainen
P14
100m Vapaa
01:12.89
x
16
98
Aino Nokikuru
T15
200m Seka
03:23.32
4
46
Aino Nokikuru
T15
100m Vapaa
01:21.02
11
91
Aino Nokikuru
T12-15
50m Rinta
00:47.27
35
192
Aino Nokikuru
T12-15
100m Seka
01:33.92
49
216
Aino Nokikuru
T12-15
50m Perhos
00:43.09
44
256
Aino Nokikuru
T15
100m Selkä
DNF
Hilla Soppi
T12
200m Selkä
03:09.43
x
6
55
Hilla Soppi
T12
100m Perhos
01:37.34
x
10
70
Hilla Soppi
T12
100m Selkä
01:29.09
x
14
75
Hilla Soppi
T12-15
100m Seka
01:32.45
x
47
207
Mimosa Puikkonen
T12
200m Rinta
03:41.41
x
11
65
Mimosa Puikkonen
T12
100m Selkä
01:31.13
x
16
87
Mimosa Puikkonen
T12
200m Vapaa
02:54.41
x
19
103
Mimosa Puikkonen
T12
200m Seka
03:20.00
x
15
108
Mimosa Puikkonen
T12
100m Rinta
01:44.59
x
17
121
Mimosa Puikkonen
T12-15
50m Selkä
00:42.66
x
40
195
Mimosa Puikkonen
T12-15
50m Rinta
00:48.48
x
40
206
Mimosa Puikkonen
T12-15
50m Perhos
00:44.03
x
45
264
Mimosa Puikkonen
T12
100m Vapaa
DSQ
Kaisla Virtanen
T12
200m Rinta
03:45.43
x
12
67
Kaisla Virtanen
T12
100m Vapaa
01:30.42
34
159
Kaisla Virtanen
T12-15
100m Seka
01:39.24
x
54
245
Kaisla Virtanen
T12-15
50m Perhos
00:48.04
x
53
295
Nuppu Rehell
T13
200m Seka
03:12.17
x
14
91
Nuppu Rehell
T13
100m Vapaa
01:18.38
24
135
Nuppu Rehell
T12-15
50m Rinta
00:45.01
x
24
159
Nuppu Rehell
T12-15
100m Seka
01.29.98
x
41
187
Nuppu Rehell
T12-15
50m Perhos
00:41.34
x
41
230
Nuppu Rehell
T13
100m Selkä
DSQ
Iiris Tuukkanen
T14
100m Rinta
01:51.17
x
13
93
Iiris Tuukkanen
T14
100m Vapaa
01:26.97
17
127
Iiris Tuukkanen
T12-15
100m Seka
01:35.61
x
50
230
Iiris Tuukkanen
T12-15
50m Vapaa
00:38.25
52
304
Arttu Rajala
P13
200m Vapaa
03:02.89
x
11
96
Arttu Rajala
P13
100m Vapaa
01:20.71
x
13
104
Eeli Vesamäki
P13
100m Vapaa
01:19.95
x
11
99
Eeli Vesamäki
P13-16
50m Perhos
00:39.14
x
25
156
Vilma Vainio
T13
100m Selkä
01:37.56
x
17
106
Vilma Vainio
T13
100m Vapaa
01:23.18
x
26
155
Vilma Vainio
T12-15
50m Selkä
00:45.80
45
226
Vilma Vainio
T12-15
50m Vapaa
00:38.65
53
307
Sanni Arvonen
T12
100m Selkä
01:38.73
x
23
109
Sanni Arvonen
T12
200m Vapaa
03:05.11
23
118
Sanni Arvonen
T12-15
50m Rinta
00:45.80
x
28
175
Sanni Arvonen
T12-15
100m Seka
01:36.39
51
235
Sanni Arvonen
T12-15
50m Perhos
00:45.72
x
50
276
Pihla Ruuskanen
T12-15
50m Selkä
00:40.95
x
33
171
Pihla Ruuskanen
T12-15
50m Rinta
00:47.15
x
34
191
Pihla Ruuskanen
T12-15
50m Perhos
00:42.86
x
42
247
Pihla Ruuskanen
T12-15
50m Vapaa
00:35.71
x
46
264
Arabella Õepa
T12-15
50m Rinta
00:47.27
x
37
197
Arabella Õepa
T12-15
50m Selkä
00:43.50
x
43
206
Arabella Õepa
T12-15
50m Perhos
00:44.55
x
47
268
Arabella Õepa
T12-15
50m Vapaa
00:40.53
x
57
322
Viikonlopun aikana päästiin uimaan myös uimareille mieluisia viestejä. 4x100m sekauintiviestissä Riihimäen Uimaseuran joukkue sijoittui aluekisan 4. ja kokonaiskisan 36. sijalle. 4x50m sekauintiviestissä RiUS Junnut 1 joukkue aluekisan 8. ja kokonaiskisan 39. sijalle. RiUS Junnut 2 joukkue ui samassa lajissa aluekisan 10. ja kokonaiskisan 46. sijalle. 4x100m vapaauintiviestissä Riihimäen Uimaseura 2 -joukkue sijoittui aluekisan 3. ja kokonaiskisan 24. sijalle.
Kuva: Irene Paloposki
Onnea kaikille mahtaville uimareille ja liukkaita vesiä finaaliviikonloppuun!
Kiitos myös RiUSin huikealle valmentajajoukolle jonka ansiosta uimarit yltävät upeisiin suorituksiin!
Riihimäen Uimaseura järjestää Suomen Uimaliiton luvalla OMA SÄÄSTÖPANKKI RiUS CUP -kilpailut sunnuntaina 6.11.2022 Riihimäen Uimahallissa (25 m / 6 rataa) Verryttely klo 17.30
1. 50m RU N 2. 50m RU M 3. 100m RU N 4. 100m RU M 5. 200m RU N 6. 200m RU M 7. 100m SU N 8. 100m SU M 9. 100m SKU N 10. 100m SKU M 11. 50m PU N 12. 50m PU M 13. 100m VU N 14. 100m VU M 15. 50m SU N 16. 50m SU M 17. 100m PU N 18. 100m PU M 19. 50m VU N 20. 50m VU M 21. 4x50m SKU N 22. 4x50m SKU M