Jani Sievisen ja Rius:n yhteistyö jatkuu

Moninkertaisen uinnin MM-miehen Jani Sievisen uintiklinikka sai jatkoa Riihimäellä 22.4.-23.4. Tällä kertaa oli vuorossa 2. osio, jossa Rius:n kilpauimarit harjoittelivat hänen johdollaan viikonlopun aikana kolme harjoituskertaa. Harjoitusten painopisteenä olivat rinta- ja vapaauintiin liittyvät tekniikat sekä startit ja käännökset. Useita näistä harjoitteista oli tehty jo aiemminkin omien valmentajien kanssa, mutta toki mukaan mahtui aivan uusia neuvoja, ohjeita ja vivahteita mm. rintauinnin tekniikkaharjoituksiin ja lähtöhyppyyn.

Viikonlopun uintiklinikkaan osallistuivat Rius:n kilpauimarit Juhan&Samin&Sarin ja Pekan ryhmistä. Myös osa muiden ryhmien valmentajista oli saapunut seuraamaan Janin ja Aleksi Rajansuon oppeja. Rius:n uimareiden lisäksi mukana oli 7 uimaria Nurmijärveltä.

Rius:n uimarit ja valmentajat olivat erittäin tyytyväisiä viikonlopun antiin. Harjoitusten jälkeen Jani jakoi uimareille paidat ja uimalakit. Hyvä mieli ja mukava muisto jäi myös kaikille mestarin ja uimareidemme yhteisestä valokuvauksesta.

Jani Sievinen on voittanut pitkällä urallaan 31 arvokisamitalia ja tehnyt peräti 12 maailmanennätystä. Hän jatkaa edelleen kovaa harjoittelua isänsä Esa Sievisen ryhmässä Nummelan Kisaajissa, jossa on mukana maamme huippu-uimareista mm. Manu Mäntymäki, Aleksi Rajansuo ja Tero Välimaa.

Sievisen seuraava etappi on ensikesän MM-kilpailut Montrealissa. Tuoko kova harjoittelu jatkoa jälleen hänen mitaliketjuunsa?

Janin osallistuminen on mahdollista myös Rius:n omissa kisoissa lokakuussa. Toteutuessaan se toisi Riihimäelle todennäköisesti myös muita maamme huippuja.