Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiukensi 9.12.2021 koronarajoitustoimia Kanta-Hämeen alueella ajalle 11.-31.12. 2021. AVIn päätösten seurauksena Riihimäen kaupunki ottaa käyttöön koronapassin rajoitusten sijaan kaikissa toiminnoissa, joissa se on mahdollista. Passi on käytössä (16-vuotiaille ja sitä vanhemmille) Riihimäen uimahallissa sen yleisölle avoinna oloaikana.
Sunnuntai-iltoina RiUS vastaa tilan käytöstä. Otamme käyttöön koronapassin tarkastuksen vastaavalla tavalla uimahallissa.
Olemme lisäksi linjanneet tartuntatautilain mukaisessa turvallisuussuunnitelmassa, että tiloihin pääsee hallinta-aikanamme vain toiminnan kannalta välttämättömät henkilöt. Pyydämme muinakin aikoina välttämään tarpeetonta oleskelua uimahallin tiloissa.
Uimahalliin tullessa koronapassin tarkastaa kassahenkilö ja koronapassin lisäksi mukana tarvitsee olla kuvallinen henkilöllisyystodistus. Kaikki uimalaa avoinna oloaikana käyttävät asiakkaat kulkevat kassan kautta.
Sunnuntai-iltaisin koronapassin tarkastaa Riihimäen Uimaseuran valtuuttama henkilö.
