VESIPEUHU 2

VP2 kuva 2018-2019 (2)

Vesipeuhu 2 ryhmään tullessaan pieni uimari on täyttänyt 5 vuotta ja uskaltaa jo kastaa kasvot veteen. Olemme altaassa puolen tunnin ajan harjoitellen sukeltamisen, kellumisen, liukujen ja uinnin alkeita leikkien ja harjoitteiden avulla. Tavoitteena on oppia uimaan 10 m myyrä- ja alkeisselkäuintia, 5 m delfiiniuintia sekä sukeltamaan esineitä vyötärön syvyisestä vedestä.

Vanhempi-Lapsi Vesipeuhu 2 ryhmään tullessaan pieni uimari on täyttänyt vähintään 4 -vuotta. Olemme altaassa puolen tunnin ajan harjoitellen sukeltamisen, kellumisen, liukujen ja uinnin alkeita leikkien ja harjoitteiden avulla. Ryhmän ensisijaisena tavoitteena on oppia sukeltamaan ja liikkumaan itsenäisesti 110 cm syvässä altaassa. Kun lapsi pärjää itsenäisesti mukana ryhmässä, voi vanhempi jäädä pois harjoituksista.

Yleistä:
1. Uimalasit ovat hyödylliset uimaan oppimisen kannalta. Uimalasien käyttöä uimakoulussa suositellaan vasta, kun lapsi osaa itse käyttää niitä.
2. Pitkät silmille asti ulottuvat hiukset on laitettava kiinni tai käytettävä uimalakkia. Uimalakki tulee olla laitettuna päähän vanhemman toimesta ennen suihkuun menoa. Kaulaketjut ja muut korut on otettava pois jo ennen suihkuun menoa.
3. TÄRKEÄÄ! Käytättehän pikku uimarin wc:ssä ennen peuhuun tuloa, ettei vahinkoja tapahdu altaassa.
4. Uimakouluun tulevan lapsen tulee osata toimia ryhmässä, noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä sekä pystyä odottamaan omaa vuoroaan.

Uimarin varusteet:
* Uima-asu

* Pyyhe

*Uimalasit

HUOM! Tervakoskella ei ole saunoja käytössä, uimakoulun jälkeen lämmitellään suihkun alla.

Vesipeuhu 2 -ryhmissä suoritetaan Delfiinimerkki

 

2. Vesipeuhu 2 Delfiinimerkki

KAUSI 2023–2024 

Keväällä 2023 on Riihimäen uimahallissa alkanut arviolta 1,5 vuotta kestävä remontti. Uimakoululaiset harjoittelevat remontin ajan Tervakosken uimahallissa. HUOM! Uimakoulujen aikana uimahalli on suljettu yleisöuimareilta.

Tervakosken uimahalli (Tervajoentie 4, 12400 Tervakoski)

LAUANTAI

klo 15.30-16.00

Syksy (17 kertaa) 19.8.-16.12.2023 (ei 4.11.)

SUNNUNTAI

klo 13.00-13.30 (VANHEMPI – LAPSI VESIPEUHU 2) 

klo 13.30-14.00

klo 17.00-17.30

Syksy (17 kertaa) 27.8.-17.12.2023

*** 

Hinta 190€

Maksu sisältää opetuksen, allasmaksun, jäsenmaksun ja vakuutuksen.

***

Yksittäisistä uimakoulupoissaoloista ei tarvitse erikseen ilmoittaa.
Yksittäisiä uimakoulukertoja, jotka jäävät väliin, ei ole mahdollista korvata muissa ryhmissä. Satunnaisista poissaoloista ei palauteta maksuja eikä maksujen suorituksia siirretä seuraavalle kaudelle.

Mikäli uimari on poissa useammin kuin neljä kertaa peräkkäin on siitä hyvä ilmoittaa koordinaattorille. Mikäli poissaolo kestää yli neljä viikkoa yhtäjaksoisesti, voidaan maksu palauttaa sairasloma-ajalta lääkärintodistusta vastaan.

Mikäli uimaopetus peruuntuu tai keskeytyy sellaisen äkillisen vahingon tai tapahtuman johdosta ( mikäli seuraa kohtaa force majeure toteuttaa harrastustoimintaa), johon Riihimäen Uimaseura ei voi vaikuttaa, korvaavia kertoja ei pääsääntöisesti järjestetä eikä jo maksettuja kausimaksuja palauteta.

Mikäli varattu paikka ryhmään perutaan ennen ensimmäistä kertaa, palautetaan koko maksu. Ensimmäisen kerran jälkeen tulleista peruutuksista palautetaan maksusta 80 %. Tämän jälkeen tulleista peruutuksista maksuja ei palauteta.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Lisätietoja:
jenna.listokorpi@rius.fi
045 630 0436