Uinti on ollut suuri rakkauteni lapsesta saakka ja on sitä edelleen. Huikeaa on ollut, että rakkaasta harrastuksesta muodostui minulle myös antoista työ!
Kiitän mitä kauniimmin siitä, että olen saanut olla mukana rakentamassa Riihimäen Uimaseurasta yhtä Suomen menestyksekkäintä uimaseuraa. Seuramme uimaopetus- ja valmennustoiminta, oma kilpailutoiminta, vapaaehtoistoimintamme laajuus ja toiminnan laatu Tähtiseurana kuten myös uimareidemme kilpailullinen menestys ovat kaikki olleet onnistuneen yhteistyömme tulosta!
Kiitän seuramme pitkäaikaisia konkaritoimijoita Kari Mannista ja Jorma Heinosta seuratoimintaan mukaan houkuttelemisestani ja kannustavasta tuesta seuratoimintani ensimmäisinä vuosina. Matkani seurassamme alkoi vuonna 1999, kun halusimme saada lapsemme uimakouluun. Tämä onnistui vain niin, että lupauduin tulemaan seuraan vapaaehtoistoimijana uimaopettajaksi. Omakin perheeni on ollut aktiivisesti mukana seuramme toiminnassa lastemme uimakoulu- ja valmennusvuosien ajan. Seuratoiminta on tarjonnut koko perheellemme yhteistä tekemistä uintiharrastuksen parissa niin altaassa kuin altaan reunalla.
1.1.2007 alkaen olen toiminut seuramme toiminnanjohtajana ja kaikki nämä vuodet ovat olleet mielenkiintoisia, haasteellisia ja antoisia. Kiitän jokaista upeaa seuratoimijaamme sekä uimareitamme kaikesta koetusta. Olen ollut etuoikeutettu saadessani työskennellä rinnallanne nämä kaikki vuodet! Tältä vuosikymmenten allasmatkalta olen saanut valtavan määrän upeita muistoja, joita vaalin ja jotka ovat minulle todella arvokkaita.
Erityisesti haluan kiittää kahta pitkäaikaista puheenjohtajaamme tuesta ja luottamuksesta; kymmenen viimeisintä vuotta esimiehenäni toiminutta seuramme puheenjohtajaa Timo Nuoraa sekä kasvuvuosiemme puheenjohtajaa/päävalmentajaamme Pekka Sorsaa. Timo on luotsannut seuraa onnistuneesti haasteellisissa olosuhteissa ja Pekan pyyteettömällä esimerkillä loimme ainutlaatuisen seurakulttuurin, joka on osa riussilaisuutta vielä tänäkin päivänä. Erityiskiitokset tuesta ja luottamuksesta lähtevät myös varapuheenjohtajina toimineille Miia Rosendahlille ja Raija Kiuru-Skytälle sekä hallituksemme pitkäaikaisille jäsenille Jorma Puuruselle, Tuovi Koskiselle, Tiina Ruotulle, Pirjo Häkkiselle ja Tiina Sepälle sekä Sanna Ruposelle. Kiitokset lähtevät myös aiemmin koordinaattorina toimineelle Maria Kärkkäiselle, joka on tiukoissa paikoissa myöhemminkin tullut apuun, kun sille on ollut tarvetta! Niin ikään vahva ja osaava valmennustiimimme valmennuspäällikkö Irene Paloposken johdolla ansaitsee useammat pärskeet kiitokseksi!
Yhteistyökumppaneiden puolelta haluan kiittää miellyttävästä yhteistyöstä Mikropolix Oy:tä ja sen toimitusjohtajaa Juha Mäkelää. Riihimäen kaupungin puolelta haluan kiittää liikuntapalveluneuvoja Päivi Kalliota, hänen kanssaan kaikki on sujunut aina mutkattomasti.
Todella iloinen olen siitä, että Riihimäen Uimaseuran hallitus on valinnut uudeksi toiminnanjohtajaksi entisen Vuorisen nykyisen Listokorven Jennan. Jennan taivalta pienestä uimakoululaisesta uimaopettajaksi ja siitä koordinaattoriksi olen saanut seurata aivan läheltä. Jenna on ollut minulle yksi tärkeimmistä työkavereista näiden kuluneiden vuosien ajan ja siitä olen kiitollinen. Hän tuntee seuramme ainutlaatuisen seurakulttuurin kuten omat taskunsa. Ilolla jätän toiminnanjohtajan tehtävät hänelle, koska tiedän, että Jenna on parhain mahdollinen valinta tähän tehtävään. Uskon, että uimahallin remonttivuosien jälkeen Jennan ilon, intohimon ja innostuksen johdolla seuraväkemme tulee saattamaan Riihimäen Uimaseuran takaisin talousalueemme suurimmaksi uimaseuraksi.
Olen syvästi kiitollinen siitä kaikesta mitä olen saanut kokea toiminnanjohtajana ja ilolla jään seuraamaan RiUS:n tulevia menestyksen vuosia!
Pirjo Lappalainen