Valmennusryhmien kevätkauden päätös

Harrasteryhmien uimarit päättivät  kevätkautensa 19.-20.5. viikonloppuna. Harrasteryhmät ovat harjoitelleet 1- 3 kertaa viikossa. Kauden aikana ovat uinti- ja vesipelastustaidot karttuneet sekä altaassa on ollut tekemisen meininki. Harrasteryhmien toiminnan kehittämiseen tullaan panostamaan lisää toisen toimintavuoden aikana, suunnitelmissa on jo mm. lisää ensiaputaitojen harjoittelua sekä mahdollisesti myös tutustumista palokunnan toimintaan. Kesällä harrasteryhmät harjoittelevat maauimalan puolella ja kesän bonuksena on keskiviikkoisin Vesipallon pelaamista. Harrasteryhmien valmentajat Tuija Alanko ja Maria Kärkkäinen odottavat jo kesäkauden alkamista ja maauimalaan siirtymistä.

Riihimäen Uimaseuran Mikropolix- ryhmien uimarit starttasivat uintikauden 2011–2012 viimeisessä Kantapankki RiUS Cupissa 20.5.2012. Toiminnanjohtaja Pirjo Lappalainen vastaa seuran kilpailutoiminnasta ja hän toteaa uintikauden 2011-2012 aikana uidun seitsemän Kantapankki RiUS Cupia, joissa RiUS – uimarit starttasivat lähes 1000 kertaa ja lisäksi seuran järjestämissä kansallisissa Mikropolix-Uinneissa seuran uimarit hyppäsivät altaaseen 350 kertaa. Seuran järjestämät kilpailut ovat seuran aikuisväeltä mukava yhteinen ponnistus ja mitä paras tapa tukea uimareitamme kohti heidän omia tavoitteitaan, kotihallissa on uimareiden aina kiva kilpailla ja lämpimät kiitokset tästä mahdollisuudesta aktiiviselle toimitsijajoukolle.

Lisenssiuimareiden kilpailussa starttasi 66 uimaria ja veteen he sukelsivat 161 kertaa. Lisenssiuimareilla kilpailukausi jatkuu ja ensimmäiset kesän arvokilpailut, Rollo-Uinnit, uidaan Porissa 8.-10.6.2012, jonne kokoontuu Suomen uinnin parhaimmisto ikäluokissa tytöt 10-12 ja pojat 11-13. Riihimäen Uimaseuran uimarit kisassa ovat T 12 sarjassa: Anna Tahvanainen, Mira Tarnanen ja Roza Turunen ja T 11 sarjassa: Aino Ruottu. P 13: sarjassa: Jesse Koskinen, Leevi Nuora, Otto Seppä, Jasper Pullinen ja Rasmus Kujala. P 12 sarjassa: Otso Helstelä, Tuomas Saraneva ja P 11 sarjassa: Tommi Lukkari, Konsta Seppä ja Olli Nuora. Yhteensä uimareilla on jo huikeat 56 aikaraja-alitusta kilpailuun.

T 13-15 ja P 14-16 kisaavat vuorostaan Ikäkausimestaruuskilpailuiden alkukarsinnoissa 16.-17.6.  Espoonlahdessa. Nuorten Suomen Mestaruuskilpailut kisataan 29.-1.7. Tampereella  ja 6.-8.7., joissa tullaan näkemään myös RiUS:n IKM -ikäluokan uimareita starttaamassa NSM-uimareiden Krista Heikkilän, Suvi Lautalan, Marianne Pihkamäen ja Lassi Väreen lisäksi. Kauden päätöskilpailu on IKM-finaali 13.-15.7. Espoonlahdessa. Tähän päättyy myös kokonaisuudessaan uintikausi 2011-2012 ja RiUS -uimarit jäävät tuolloin ansaitulle kolmen viikon allaslomalle. Riihimäen Uimaseuran IKM-uimarit: T 15 Lotta Ruhala, Camilla Kulmala ja Leona Pälvimäki. T 14 – sarjassa: Pinja Heinonen, Eveliina Pihkamäki, Katariina Pihkamäki, Noora Tuovinen. T 13 -sarjassa: Emmi Mustakoski, Aada Pumpanen, Saara Pumpanen, Jenna Saario, Sonja Vainionpää, Tinka Kuparinen, Vilma-Reetta Bergman, Anni Halonen, Lotta Heimo ja Emmi Tuovinen. P 16 – sarjassa: Tuomas Tiainen, P 15 -sarjassa: Henri Aaltonen, Mikael Laakso, Hannes Väre ja P 14 -sarjassa Niko Mäkelä.

Päävalmentaja Jouni Laakso on valmentajatiiminsä Matti Saranevan, Juha Mäkelän, Hans Saarion ja Maria Kärkkäisen kanssa tehnyt hyvää ja rakentavaa yhteistyötä huhtikuun alusta alkaen saattaakseen uimarit kuntoon ja  kohti heidän asettamiaan tavoitteitaaan. ”Paljon on työtä tehtävä ja panostettava harjoittelussa laatuun, mutta Riihimäen Uimaseurassa on perusrakenteet kunnossa, joten luottavaisin mielin mennään kohti kesän kisoja ja uutta uintikautta”, toteaa Jouni.