Jenni Manninen vuoden 2010 seuratoimija

Riihimäen Uimaseuran hallitus on valinnut vuoden 2010 seuratoimijaksi Jenni Mannisen.

Jenni Mannisella on pitkä kokemus Riihimäen Uimaseuran uimaopettajana. Historiaa hän lienee tehnyt siinä, että on aloittanut uimakoulun apuopettajana toimimisen jo 10-vuotiaana!

Oman uintiuransa Jenni aloitti Riihimäen Uimaseurassa kuusi vuotiaana vuonna 1991. Oma aktiivinen uintiharrastus jatkui 13-vuotiaaksi saakka, jonka ohessa hän siis jo harjoitteli uimakoulun opettajan töitä. Täysi-ikäisyyden saavutettuaan Jenni suoritti uimaopettajan tutkinnon vuonna 2003, ja on siitä lähtien toiminut Riihimäen Uimaseuran uimaopettajana.

Ryhmä, jota Jenni vetää mieluiten, on uimakoulun 2-taso. Niinpä voidaankin todeta, että Jenni on käytännössä siirtänyt satoja riihimäkeläislapsia uimakoulusta valmennusryhmiin. Tämä on yksi osoitus Jennin taidoista innostaa ja motivoida uimakoululaiset jatkamaan harrastusta eteenpäin.

Jenni on esimerkillinen uimaopettaja. Hän opettaa luovasti ja innostuneesti niin eritasoisia lapsia kuin aikuisiakin. Lisäksi Jenni on erinomainen apuopettajien ja muiden seuratoimijoiden ohjaaja ja opettaja. Hänellä on kokemusta ja näkemystä, jonka toivomme hyödyttävän Riihimäen Uimaseuraa vielä pitkään.

Riihimäen Uimaseura kiittää Jenni Mannista pitkästä urasta seuramme hyväksi ja onnittelee häntä ”Vuoden seuratoimija 2010” – kunniamaininnan saamisesta.