Kaikki kirjoittajan Riihimäen Uimaseura artikkelit

Nuoret uimarit debytoivat RiUS Cupissa

Riihimäen Uimaseuran valmennus 1-ryhmien uimarit starttasivat ensimmäisessä kilpailussaan sunnuntai-iltana 10.2.2008 Riihimäen Uimahallissa. Ensikertalaiset selvittivät starttinsa hienosti.

Valmennus 1-ryhmissä ui 33 nuorta uimaria. Uimarit ovat harjoitelleet kuluvan uintikauden aikana sunnuntaisin aloittaen 45 minuutin jumpalla. Uimaseuran jumppavastaava Jani Lindeman on suunnitellut jumpat tukemaan uintiharjoittelua. Jumpat keskittyvät lajiharjoitteisiin koordinaation, motoriikan ja nopeusharjoitteiden avulla. Jumpan jälkeen ryhmät pulahtavat altaaseen valmentajien Juha-Pekka Sorsan ja Santtu Tuovisen johdolla. Molemmilla valmentajilla on vahva uintitausta. J-P oli todella tyytyväinen uimareidensa suorituksiin.

Kilpailussa uitiin myös upeita henkilökohtaisia ennätyksiä. Joona Merivirta P-15 ui 50 m perhosuinnissa ajan 29,69, joka oikeuttaa hänet Suomen tilastoissa neljännelle sijalle. Lasse Lappalainen P-14 ui 100 m sekauinnissa oman ennätyksensä 1.13,51 ja on Suomen tilastossa ajallaan kymmenes.

RiUS Cup tulokset 10.2.2008

Kevään ensimmäinen RiUS Cup 10.2.2008

Sunnuntaina 10.2.2008 uidaan kevään ensimmäinen RiUS Cup.

HUOM! RiUS Cup-päivinä ei jumppia eikä muita uintiharjoituksia.

Valmennus 1-ryhmien uimarit kokoontuvat yläaulassa klo 17.00 valmentaja Juha-Pekka Sorsan johdolla.

Valmennus 2-ryhmät / Lara & Jack / Doris & James / Marian & Karin ryhmä / Pekan ryhmä
Avainkortit yläaulasta klo 17.15 alkaen. Verryttely klo 17.30 ja kilpailut klo 18.00.
Uimarit kokoontuvat oman valmentajansa luokse allastilaan klo 17.30 kuuntelemaan kisaohjeet.

Kilpailussa käytössä neljä (4) rataa ja sähköinen ajanotto.

RiUS Cup 10.2.2008 tulokset

Avantouinnin SM-kisoista mitaleita

RIUS:n Sakari ja Petri menestyivät SM-avannossa 26.-27.1.2008

Talviuimareiden vuosittainen kohokohta, Avantouinnin SM-kisat keräsivät viime viikonloppuna innokkaan harrastajajoukon kilpailemaan Laukaan Peurunkajärveen rakennettuun kisa-avantoon. Avantouinnin SM-kisat ovat Suomen Latu ry:n vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna 70-vuotias Suomen Latu on yli 70.000 jäsenellään Suomen suurin ulko- ja kuntoliikuntajärjestö. Peurungan kisat olivat myös Avantouinnin 20-vuotisjuhlakilpailut ja kunnon urheilujuhlan tunnelman takasivat yli 1000 osallistujaa.

Avantouintikisojen SM-mitalit uidaan perinteisesti naisten ja miesten eri ikäsarjojen 25 metrin rintauinnin nopeuskilpailuna sekä kolmen eri ikäsarjan 4 x 25 metrin viesteinä. Kisoissa sallitun rintauinnin erityispiirre on, että päälaki ei saa painua veden pinnan alapuolelle. Tällä halutaan erottaa talviuinti normaalista hallikilpauinnista ja lisäksi talviuinnissa ei päätä yleisesti saa panna kylmän veden alle. Riihimäen Uimaseuran riveissä harjoittelevat isä Petri ja poika Sakari Yrjö-Koskinen uivat molemmat hopeaa saaneissa viestijoukkueissa. Petrin joukkue edusti vanhinta sarjaa yhteisiältään yli 200 v. jolle hopea irtosi ajalla oli 1.27,60 Kullan vei Tampereen Talviuimareiden joukkue vain sekunnin erolla. Sakari ui nuorten alle 150 v. ikäsarjan joukkueessa hopeaa yhteisajalla 1.24.06.

Sakari Yrjö-Koskinen sai myös henkilökohtaisen hopeamitalin miesten alle 20 v. sarjassa ajalla 20.61. Kultaa kylmässä Peurunka järvessä ui Oulun Talviuimareiden Joonas Sihvonen ajalla 17,35. Koko kisojen nopeimman rintauintiajan 16,50 ui miesten 30-39 v sarjassa Joensuun jääkarhujen Tero Matkaniemi . Naisten nopein oli alle 20 v sarjassa uinut Kotkan uimaseuran Saga Vuorela ajalla 20,01. Kisoissa uitiin myös vapaauintia, jossa saatiin huipputuloksia vaikka uinnit olivat illalla ja vesi tummaa ja kylmää. Nopeimman 25 m vapaauintiajan Peurunkajärvessä kauhoi Saaroniemen Saukkojen Marko Isomaa ajassa 13,66, hopeaa sai Tampereen Simo Hillo 13.80 ja pronssia Pasi Mikkonen Joesuusta 14.70. Yrjö-Koskisen Petr i oli hienosti 10. ajalla 17.18 ja Sakari 11. ajalla 17,69.

Kilpasarjojen ohella kisoissa oli mahdollisuus osallistua harrastajasarjoihin, joko uimalla 25 metrin matka ilman ajanottoa tai kastautua kuuttiavannossa. Elisa Yrjö-Koskinen (13 v.) on ollut usein mukana kisoissa, mutta ui nyt ensimmäistä kertaa koko 25 metrin matkan. ”Se ei tuntunut lainkaan kylmältä, ensi vuonna voisin osallistua jo kilpasarjaan”, totesi Elisa.

Varsinaisten kilpauintien ohella avantouintikisat ovat hieno sosiaalinen tapahtuma johon tullaan tapaamaan toisia lajin harrastajia. Kisat tarjoavat myös ainutlaatuisen mahdollisuuden eri-ikäisille ja tasoisille uimarille haastaa itsensä mukaan uusiin haasteisiin. Kisojen vanhin osallistuja oli savonrantalainen Erkki Makkonen 83 v, nuorimmat uimarit olivat ekaluokkalaisia.

Kisojen yhteydessä pidettiin myös seminaari, jossa dosentti Juhani Smolander puhui aiheesta ”tekeekö kylmä hyvää ” ja liikuntafysiologi Rauno Sauro puhui liikunnasta ja stressistä. Asiantuntijoiden luentojen yhteenvetona voidaan todeta, että kylmä tekee hyvää ja liikunta helpottaa stressiä ja avantouinnissa nämä asiat yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla.
Ensi vuonna avantouinnin SM-kisat järjestetään Imatralla helmikuussa 2009.

Seuraavaksi kuitenkin Riihimäen Uimaseuran Petri ja Sakari laittavat itsensä likoon kylmässä vedessä uimalla kahden viikon kuluttua Talviuinnin MM-kisoissa Lontoossa Tooting Bec Lidon maauimalassa. Kisoihin on ilmoittautunut osallistujia 21 maasta, Suomesta Lontooseen on lähdössä yli 200 talviuimaria.

Laskiaislauantai 2.2. Uimahallissa

Riihimäen Uimaseura & Kahvio-Simmis ja Uimahalli järjestävät yhdessä laskiaistapahtuman, jossa kastut varmasti!

* Oletko jo kokeillut RiUS Train-vesijumppaa?

* Kaipaako uintitekniikkasi hiomista?

* Lapsille vesileikkejä uimaopettajan johdolla!

Ryhmät klo 12-15.30, 30 minuutin välein.
HUOM! Edulliset uimalamaksut: aikuiset 2,60 € ja lapset 1,60 €.

KAHVIO-SIMMIKSESSÄ EDULLISIA TARJOUKSIA!

TERVETULOA VIETTÄMÄÄN MUKAVA PÄIVÄ KANSSAMME!

Vesis ja Vesipallo

Vesipallo ja Vesis pyörähtivät upeasti käyntiin.

26.1.2008 alkaen pelaamme seuraavasti:
Vesipalloa klo 17.30-18.30 yläkouluikäiset ja vanhemmat, hyvän uintitaidon omaavat.
Vesistä klo 18.30-19.30 ala- ja yläkouluikäiset, uintitaidon omaavat.

Vesipallovastaavana, vesipallotuomari Pasi Natunen ja ohjaajana Jani Lindeman.

Molempiin ryhmiin mahtuu vielä muutama innokas palloilija:
tytöt, pojat, naiset ja miehet tulkaa mukaan hauskan harrastuksen pariin!

Ilmoittautumiset
pirjo.lappalainen(at)rius.fi
p. 045-6300436 / Pirjo

Jasmin vauhdissa IKM-uinneissa

Jasmin Tuovinen osoitti kuuluvansa Suomen kirkkaimpaan kärkeen T-12 sarjassa. Raisiossa 14.-16.12.2007 uiduissa lyhyen radan ikäkausimestaruusuinneissa Jasmin nappasi mitalin jokaisella lauantaina 15.12.2007 uimallaan matkalla. Aamuosuudella tuli uusi upea oma ennätys 100 m vapaauinnissa 1.03,70, jolla kaulaan pujotettiin hopeinen mitali. Toisella aamuosuudella uidulla matkalla, 100 metrin rintauinnissa tuli hienosti pronssia ajalla 1.19,70. Päivän kruunasi iltaosuudella uitu 100 m perhosuinnin kulta mahtavalla 1.12,76 ajalla. Onnea Jasmin!

IKUT 17.-18.11.07

Ikäkausimestaruusuinnit, Etelä-Suomi 2. aluekarsinta 17.-18.11.2007

Kisojen aikataulu muuttunut !!

Molempina päivinä verra alkaa klo 8.30 ja kisa klo 9.30. Aamu- ja iltapäiväjaksojen välillä uimahalli on avoinna yleisölle.

Riihimäen Uimaseuran yhteistyökumppanit ovat tehneet seuraavat ruokailu ja majoittumistarjoukset.

NEXT Hotelli / Ravintola Linnea on tehnyt edullisen yöpymis- ja lounastarjouksen.

Kotipizza Riihimäessä :
Kaikki normaalit pizzat 6,50 € ja kaikki perhepizzat 14 €.

Myös kuljetuspalvelu. Tilaukset numerosta p. 019-721000.

TERVETULOA RIIHIMÄELLE!

Kartta pysäköintialueista.

Osallistujaluettelo

Tässä linkki osallistuja luetteloon.

Aikataulu ja seuraluettelo

Tässä linkki alustavaan aikatauluun.

Tulokset

Tässä linkki Riihimäen aamun tuloksiin.